Category Archives: Kulttuuri

Villi länsi saapui pelimaailmaan

Mikä sopisi paremmin slotteihin kuin Villin lännen teema? Alue tunnettiin lainsuojattomien ja palkkionmetsästäjien paikkana, jossa arvostettiin myös viihdettä. Kapakoissa pelattiin uhkapelejä, seurattiin tanssiesityksiä ja otettiin mittaa miehestä saluunoiden ovien heilumisen tahtiin. Nykyisin Villin lännen tunnelman vuoksi ei tarvitse onneksi asettua alttiiksi luotien viuhumiselle, vaan riittää, kun avaa nettiyhteyden ja tutustuu kasinomaailman teeman ympärille rakennettuihin slotteihin. Sielläkin saluunan ovet käyvät ja tanssirevyyt tanssivat can-canin tahtiin. Ruudun takana pelaaja on kuitenkin turvassa eikä ole tarvetta vilkuilla jatkuvasti olan yli vaaroja.

The Great Train Heist

NetEntin Wild Wild West: The Great Train Heist on nimensä mukaisesti junanryöstöön sijoittuva kolikkopeli, jonka teema on äärimmäisen jännittävä. Siinä ovat kaikki ajan henkeen kuuluvat elementit mukana.Pelintuottajalle tuttuun tapaan slotti on tehty upeaksi animaatioksi, jonka äänimaailma ja erikoistoiminnot ovat huippuluokkaa. Peli ei rullaa tylsällä kaavalla, vaan siinä on useita eri ulottuvuuksia, jotka tuovat peliin lisämakua. Aarrearkuista pomppaa esiin bonus, jonka avulla panokset saa moninkertaistettua. Peli tarjoaa myös rutkasti ilmaiskierroksia eikä wild-merkeistä ole puutetta. Tässä pelissä niitä on tarjolla monenlaisia.

Dead or Alive

Sama pelitalo on tuonut markkinoille muitakin Villin lännen pelejä, kuten Dead or Alive -slotin, jossa lainsuojattomat pitävät kaupungin asukkaita pelon avulla varpaillaan. Pelaaja pääseekin cowboyn hommiin, sillä sheriffi tarvitsee kipeästi apua. Symboleina vilahtelevat tietenkin sheriffin hattu, viskilasi, revolveri ja sheriffin kyltti, erikoistehosteet toimivat ja musiikki saa jalan vipattamaan. Tällä tavalla on mahdollista päästä virittäytymään historian huikeaan tunnelmaan.

Todellinen Villi länsi

Westernit tekivät Villin lännen meille tutuksi television kautta. Ajan elokuvatähdet, kuten Clint Eastwood, nousivat alan leffojen suosikeiksi. Oikea Villi länsi oli kuitenkin karu paikka, jonka tarinat ovat useimmiten romantisoituja elokuvia ja kirjallisuutta varten.Rajaseuduille paremman elämän perään lähteneet kohtasivat odottamattomia vastuksia, kun taas monet menehtyivät tauteihin ja puutteeseen, jota aiheutui uusilla kulkemattomilla seuduilla. Alueen alkuperäisväestöön kuuluvat intiaanit joutuivat väistymään uusien tulijoiden tieltä. Valloittaminen käynyt ilman suuria menetyksiä, puolin ja toisin.

Villin Lännen elokuvat

Villi Länsi on ollut tärkeä inspiraation lähde kirjoille, elokuville ja sarjakuville. Viimeisin Villistä Lännestä ideansa saava viihteen alue on tietysti peliteollisuus. Elokuvien tapahtumat sijoittuvat usein pieniin pölyisiin puukaupunkeihin, niiden kaduille ja erityisesti saluunaan, joka oli aikansa viihde- ja anniskelupaikka. Elokuvista tuttuja kohtauksia ovat mm. baaritappelut, pokerin ja ruletin pelaaminen ja vedonlyönnit, kaksintaistelut, lainsuojattomien rikollisten takaa-ajot, intiaanisodat ja monet muut vastaavat asiat.Ensimmäiset Western-elokuvat tehtiin jo 1890-luvulla, ja niissä oli jopa näyttelijöinä oikeita Sioux-intiaaneja sekä jo tavallaan eläkkeelle jäänyt Buffalo Bill, joka oli keksinyt luoda oman viihdenumeronsa Villin Lännen teeman avulla. Vuonna 1894 alkanut tuotanto käsitti muutaman Buffalo Bill-aiheisen elokuvan: Annie Oakley, Buffalo Bill, Buffalo Dance, Sioux Ghost Dance. Tämän jälkeen jatkui nopea tuotantotahti. Sellaiset klassikot kuin Suuri Junaryöstö syntyivät jo aivan 1900-luvun alussa. Suurin osa elokuvista tehtiin luonnollisesti Yhdysvalloissa, mutta myös esim. Australiassa tehtiin Western-elokuvia (mm. Kelly Kangin tarina). Nämä elokuvat ovat luonnollisesti mykkäfilmejä. Ääni tuli mukaan 1930-luvulla ja klassisten Lännen Elokuvien kulta-aikana voidaan pitää ajanjaksoa 1930–1950-luvun loppuun. History.Net:nlista 100 merkittävimmästä Western-elokuvasta löytyy täältä. 1960-luvulla syntyi uudenlainen moderni Western-elokuva, jonka yksi kuuluisimpia näyttelijänimiä on varmaankin Clint Eastwood. Nämä uudenlaiset elokuvat poikkesivat edeltäjistään kuvaamalla Lännen elämää realistisemmin. 2000-luvulla realismi nousi vielä aivan uudelle tasolle Deadwood- TV-sarjan myötä. Tämä sarja antanee jo varsin todenmukaisen kuvan siitä, millaista elämä 1800-luvun Amerikassa on ollut.

Villin Lännen kirjat ja sarjakuvat

Länsi oli suuri inspiraation lähde myös kirjailijoille. Lännen kirjat edustavat yleensä puhtaasti viihdyttävää seikkailukirjallisuutta, eli ns. kioskikirjallisuutta. Yksi merkittävimpiä kirjailijoita oli Zane Grey; Hammaslääkäri ja baseballin pelaaja, joka kirjoitti 85 kirjaa, ja niitä on myyty yli 100 miljoonaa. Greyn ensimmäinen lännentarinakirja oli The Heritage of the Desert, joka julkaistiin vuonna 1910. Siitä tuli hänen ensimmäinen suuri menestyksensä. Western-kirjallisuuden joukossa Greyn kirjoja pidetään parhaimpana, mitä koskaan on kirjoitettu.Zane Grey on jättänyt pysyvät jälkensä paitsi kirjoillaan, myös elokuvien kautta, sillä hänen tarinoidensa pohjalta on tehty 111 elokuvaa. Juuri kukaan muu yksittäinen ihminen ei ole samalla tavalla ollut muovaamassa ja rakentamassa kuvaa myyttisestä Lännestä, kuin Zane Grey.Maininnan ansaitsee myös 1800-luvun alkupuoliskolla elänyt James Fenimore Cooper, intiaaniromaanin isä, joka kirjoitti yli 30 romaania. Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1826) on Cooperin tunnetuin teos.Entä kukapa ei tuntisi Tex Willeriä, Lucky Lukea ja muita Western-sarjakuvia? Ensimmäiset Villin Lännen sarjakuvat julkaistiin Amerikkalaisissa sanomalehdissä muutaman kuvan strippeinä 1920-luvulla. Harry O’nailin “Nuori Buffalo Bill” oli ensimmäinen tunnettu sarjakuvastrippi. More Fun Comics julkaisi ensimmäiset Länsi-aiheiset sarjakuvakirjat Jack Woods ja Buckskin Jim 1930-luvun puolivälissä.Suomessa tunnetuimmat, vielä tänäkin päivänä kioskien vakiovalikoimaan kuuluvat sarjakuvat ovat ainakin Tex Willer ja Lucky Luke. Uudempaa sarjakuvatuotantoa edustavassa Lucky Lukessa kirjan nimikkohenkilö usein seikkailee Daltonin veljesten rosvokoplan kanssa, hän ajaa heitä takaa, ja monen mutkan kautta Daltonin veljekset jäävät lopulta aina kiinni. Daltonin veljeksillä on muuten todellinen esikuva Villissä Lännessä, ja Lucky Lukessa esiintyvätkin heidän kuvitteelliset serkkunsa. Sarjakuvissa liikutaan usein samanlaisissa ympäristöissä kuin elokuvissakin: autiomaissa karjapaimenten matkassa, saluunoissa ja peliluolissa, kaupunkien pölyisillä kaduilla ja intiaanien mailla.

Las Vegasin Villi Länsi – Wild Wild West

Villi Länsi on ollut merkittävä inspiraation lähde myös pelaamisen ja vedonlyönnin mekalle, Las Vegasille. Lassoa heiluttava karjapaimen lienee yksi Vegasin ikonisimmista neonvalomainoksista, tanssityttöjen ja muiden teemojen ohella. Las Vegasissa on useita hotelli- ja pelitaloja, joissa turisti voi helposti kuluttaa vaikka koko päivän ellei useammankin. Erityismaininnan arvoinen on Casino & pelitalo Wild Wild West, josta voi saman tien ottaa itselleen myös hotellihuoneen.Ennen Las Vegasiin menoa on ihan hyvä ajatus etukäteen vaikka Internetissä katsella minkälaisia nähtävyyksiä ja pelitaloja on tarjolla. Ja kun Vegas on kyseessä, niin jonkinlainen yleissivistys itse peleistä on varmasti myös paikallaan! Tunnetuin kasinopeli lienee Ruletti, jossa pelaaja koittaa arvata kuulan paikkaa pyörivällä rulettilaudalla. Ranskalainen ja Amerikkalainen Ruletti eroavat hieman toisistaan. Suosittuja ovat myös korttipelien Black Jack ja Pokerien Casino-versiot. Pokeripelien sääntöihin kannattaa myös tutustua etukäteen. Esimerkiksi. Texas Hold ’em, Omaha hold ’em ja Razz.Jos haluat vaikka jonakin päivänä matkustaa Las Vegasiin pelaamaan Western-aiheisia Casino-pelejä, mutta budjettisi ei vielä aivan riitä Amerikan lentoon ja hotelleihin, tai jos pelitaitosi vaativat vielä hiomista, ovat Internetissä toimivat Online-pelitalot hyviä vaihtoehtoja. Näistä mainitsemisen arvoinen on ainakin Live Casino Betsson, jossa sekä aloittelijat että kokeneemmat pelaajat voivat pelata ja jännittää vedonlyöntejänsä kotisohvaltaan käsin. Pelivalikoimassa on Villin Lännen tyyliin pokeria, rulettia, Black Jackia ja vedonlyöntiä. Tai vaikka kotoisammin Bingoa. Videopelejä unohtamatta. Mukavaksi pelaamisen tekee myös se, että Betsson on suomenkielinen.Villin Lännen teeman ohella Vegasissa löytää aiheita ja pelipaikkoja mitä erilaisimmilla teemoilla ja vaihtoehtoja on valtavasti. The Guardian-lehti mainitsee seuraavat pelitalot: Red Rock Resort, Aria at CityCenter, Bellagio, Wynn Encore, Venetsia-aiheinen Venetian-Palazzo, Rooma-aiheinen Caesars Palace, Kiina-aiheinen Mandarin Oriental sekä tietysti klassiset Mandalay Bay, Mirage ja Cosmopolitan. Katso Guardianin artikkeli täältä. Tietysti Vegasissa voi tehdä muutakin kuin pelata, mutta siitä huolimatta jännittäviä pelihetkiä!

Villin Lännen Teemapuistot

Suomessa ei – ainakaan vielä – tiettävästi ole Western-aiheisia huvipuistoja, mutta muualta maailmassa niitä löytyy runsaasti.Lähin on Ruotsissa sijaitseva High Chaparral, jossa Villin Lännen elokuviin, kirjoihin ja peleihin ihastuneet lapset, ja miksei vähän vanhemmatkin, pääsevät todella toteuttamaan itseään. Hienosti rakennetut teemapuistot tarjoavat mukavaa vaihtelua lomamatkalla ja varsinkin perheen nuorimpien mielestä ajavat mainiosti museokäynnin asian.

Jos olet matkustamassa lastesi kanssa USA:han niin Western-puistoja löytyy Yhdysvaltojen joka kolkalta. Esimerkiksi Wild West City New Jerseyssä. Mainita voi myös Suomessakin esitetyn TV-sarjan mukaan nimetty Deadwoodin Pohjois-Carolinassa. ja Enchanted Springs Ranchin Texasissa. Historiallisempaa kokemusta hakeville voisi puolestaan suositella oikeaa Lännen aavekaupunkia, joista tunnetuin lienee Bodie. Bodien tarina voisi sekin olla suoraan Lännen kirjasta, alueelta löydettiin kultaa, minkä johdosta seurasi ryntäys ja kaupunkia alettiin vähitellen rakentamaan. Myöhemmin kulta vaihtui öljyksi. Aikanaan öljylähteet kuitenkin ehtyivät, ja koska alueella ei ollut hyviä mahdollisuuksia harrastaa muita elinkeinoja, kävi niin kuin monille muillekin Lännen kaupungeille, se autioitui. Vastaavia autioituneita kaupunkeja on muuallakin Yhdysvalloissa, mutta Bodieta yleensä pidetään parhaiten säilyneenä.