Urheilu ja vedonlyönti villissä lännessä

Villi länsi on osittain romantisoitu ajatus 1800-luvun Yhdysvaltain läntisistä osista, mutta koko käsitteellä on myös vahva pohjansa historiallisessa todellisuudessa. Saluunat, rautateiden rakennus, maantierosvot ja pokeriringit kuuluivat kiinteänä osana Villiin länteen oikeastikin. Pelkkää pokeria ei kuitenkaan tyydytty pelaamaan, vaan uudisasukkaat viihtyivät myös urheilun parissa. Vetoakin lyötiin muiden aktiviteettien ohella.

betting-wild-west

Mitä urheilua Villissä lännessä harrastettiin?

Yksi vanhimmista villissä lännessä pelatuista urheilulajeista oli yhä nykyäänkin Yhdysvalloissa hyvin suosittu lacrosse. Ranskan kielestä juontuvasta nimestä huolimatta kyseessä oli alun perin Amerikan alkuperäisasukkaiden harrastama laji. Suomessa laji tunnetaan myös nimellä haavipallo.

Erilaisia vedonlyöntiin kiinteästi perustuviakin pelejä pelattiin. Nykyisellä mittapuulla useimmat näistä olivat hyvin raakoja, kuten elämä Villissä lännessä tapasi yleensä kaikilla osa-alueilla olla. Erilainen draama oli arkipäivää, alkaen aina kukko- ja koiratappeluista. Kookkaampiakin eläimiä ärsytettiin tappelemaan keskenään: karhu- ja härkätaisteluissa lajit taistelivat toisiaan vastaan.

Ihmiset kamppailivat keskenään löyhästi organisoiduissa taistelulajeissa, jotka muistuttivat lähinnä nyrkkeilyä tai vapaapainia. Myöhemmin omaksuttiin kuitenkin vähemmänkin osallistujia vahingoittavia lajeja. Muun muassa keilailu ja hiihto kuuluivat näihin muotoihin, vaikka varusteet toki olivat hyvin karuja nykyisiin sarjavalmisteisiin tuotteisiin verrattuna.

betting-online

Amerikan suosituin urheilulaji eli baseball levisi mantereen läntisiin osiin 1840-luvun lopulla. Hieman myöhemmin idästä tulleet ammattilaisjoukkueet kiersivät näytösotteluiden tyyliin läntisissä kaupungeissa pelaten paikallisia amatöörijoukkueita vastaan.

On tietysti yksi Villissä lännessä syntynyt urheilulaji, jota harrastetaan ammattilaispohjalta Yhdysvalloissa edelleen tänä päivänäkin: se on rodeo. Koko laji kehittyi kukoistaneen karjakaupan ympärille ja keräsi suuria yleisömassoja puoleensa. Moni cowboy ryhtyi rodeoon dollarin kuvat silmissään, mutta moni myös ruhjoutui pahasti, jopa henkensä menettäen.

Vedonlyönti Villissä lännessä

Nykyään vedonlyönti tapahtuu helposti internetissä, ja parhaat paikat voi löytää https://www.nettikasinovertailu.info/vedonlyonti -sivustolta. Villissä lännessä asiat olivat kuitenkin toisin.

Käytännössä Villissä lännessä lyötiin vetoa aivan mistä tahansa, myös muusta kuin erilaisista kilpailuista ja urheilukisoista. Vedonlyönnin markkinat eivät olleet millään tapaa säädellyt, ja monesti huijaukset, maksamattomat voitot sekä velat johtivat aseellisiin välienselvittelyihin ja ruumiisiin.

Vedonlyöntisaleja kehittyi nopeasti aina sinne, mihin asutustakin Villissä lännessä kehittyi. Viralliset salit tarjosivat hieman takuuta pelien rehellisyydestä. Usein niissä keskityttiin erilaisiin korttipeleihin. Isommissa kaupungeissa pelisalit olivat myös sisustukseltaan todella komeita laitoksia.